Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


lauantaina, huhtikuuta 30, 2005

TOSI-asiaa

Uusi keskustelufoorumi Vaasaan

Sanomalehti Pohjalaisen pitkään rummutettu TOSI-liite ilmestyi tänä aamuna peruslehden välissä. Ensivaikutelma on positiivinen. Lehden tekijät ovat selvästi pyrkineet löytämään tiukalla haravalla sellaiset aiheet, jotka kiinnostavat aktiivia, ostokykyistä lukijaa. Juttujen liittäminen nettiversioon on myös onnistunut, vaikka mieleen tulee että pitäisikö nettiversio olla editoitu. Se merkitsi tietysti lisäkustannuksia.

Nettiversion mielenkiintoisin osa on TOSIFORUM eli uusi vaasalainen keskustelupalsta. Tällaisen palstan perustamiselle on monta painavaa syytä. Tärkein lienee se, että vaasassa on keskustelun tarvetta, mutta ei ole aikaisemmin ollut paikkaa missä keskustella. Esimerkiksi VLP:n Netikkafoorumi on aiv an liian hankalasti tavoitettavissa.

Vielä tänä aamuna foorumi oli hiukan keskentekoinen. Sieltä puuttuivat selkeät keskustelualueet ja hyvät aloituspostaukset. Uskon että tilanne on muuttunut maanantaina iltapäivään mennessä. Sitten vain keskustelemaan.

Tosiforum

Tänään 30.4. 05

Katso alempaa kohdasta "Imagon pilaajat"

"Ranskassa puliveivarit ovat kulttuuria, joita turistit pällistelevät. Nämä clochardit ovat maailmankuuluja. Sana tulee viemäristä, jonka lämmössä nämä veikkoset viettävät yönsä kylminä talviöinä. Ranskassa siis paskakin haisee kulttuurilta. Heistä on maalattu tauluja ja heistö on kirjoitettu lauluja.
Miten tuon saisi siirrettyä Vaasaan? "

Kysymys on torinvarren penkeistä


Maailman kuuluisin clochard

perjantaina, huhtikuuta 29, 2005

Visioita pöytään

Mistä asiakkaat Galleriaan?

Galleria Wasa on kiinnostavin visio vuosikymmeaniin VaasassaGalleria Wasa on kiinnostavin visio Vaasassa vuosikymmeniin. Toistaiseksi on puhuttava visiosta, sillä mitään päätöksiä ei ole olemassa. Toimijat käyttävät tosin sanaa hanke, koska se antaa kuvan jatkuvasti etenevästä prosessista.

Kadunmiestä ihmetyttää
Aivan tavallista kadun miestä ihmetyttää, että koko aikana ei ole puhuttu asiakasvirroista sanaakaan, vaikka se on peruskysymys. Uutta galleriaa ei tietenkään kannata rakentaa jos samoja asiakkaita vain siirrellään paikasta toiseen. Mitä siis sanoo asiantuntija, Pohjanmaan kauppakamarin Vaasan toimiston Juha Häkkinen?

-Asiakasvirroista ei ole tutkimusta, muutoin kuin Rewell Centerin osalta. Siellä luvut ovat kovia. Tässä pitäsi saada väki liikkumaan muutama sata metriä torilta eteenpäin. Anttila ja HS Center siirsivät jo osaltaan virtoja siihen suuntaan. Matkakeskus tulee myös vaikuttamaan tähän (suuntaan) positiivisesti.

-Uskon, että Pentti Tarpion suunnitelmilla on mahdollisuus toteutua ja pidän niitä hyvinä. Vanheneva väestö tarvitsee uudenlaisen asumismuodon. Oma koti, mutta silti mahdollisuus tarvittaessa ostaa palveluja. Ruokailu, siivous, lääkäri, apteekki ym. kaikki samassa., sanoo Häkkinen.

Siis vastausta asiakasvirtoihin ei Häkkiselläkään ole. Onkohan ne jollakin muulla, ja jos on, niin miksi niitä ei ole esitetty. Jos taas tutkimusta asiakasvirroista ei ole, putoaa ainakin minusta koko hankkeelta pohja. Lisäksi mietityttää löytyykö Vaasasta riittävä määrä vanhuksia suunnitteilla oleviin luxusasuntoihin. Suunnitelman kääntöpuolena on häkkikanala tai terraariotyyppinen asuminen.

Taustalla on tietenkin myös kysymys siitä, mitä tekevät Rewell Centerin kauppiaat. Halli Oy:n Heikki Punkari on jossakin yhteydessä sanonut, että Rewell Centerin Raastuvankadun puoleisen sisäpihan kattamisella ei niin kova kiire ole. Tilanne saattaa muuttua hyvinkin nopeasti.

Vaasalainen on myös kuullut, että Rewellin II kerrokseen olisi tulossa muutoksia, jotka tulevat lisäämään kakkoskerroksen vetovoimaa. Selvää on vain se, että Galleria Wasa on heittänyt taisteluhanskat kehään, vaikka sitä ei kukaan tunnustaisikaan.

Miten tahansa. Galleria Wasan korttelin Visio on komea.

Pienin askelin eteenpäin

Kauppakeskus Galleria Wasan liiketiloihin on lähiaikoina tulossa uusia yrityksiä. Kauppakeskukseeen tulevat uudet liikkeet ovat Vaasan Taide ja Kehys sekä Singershop-PippiLotta.

Vaasan Taide ja Kehys on kuvataiteen kauppagalleria, jonka toimenkuvaan kuuluu myös kehystyspalvelu. Yrittäjä Risto Helin on alan kokeneimpia osaajia Vaasassa. Liike on aikaisemmin toiminut Palosaarella.

Singershop-PippiLotta kuuluu valtakunnalliseen ketjuun, joka on toiminut jo 19 vuotta, ketjua vetää toimitusjohtaja Gunilla Räikkönen. Vaasassa myymälänhoitajana toimii Lilian Torkko. Liikeideaan kuuluvat sisustus- ja lahjatavarat sekä ompelukoneiden ja –tarvikkeiden myynti. Aikaisemmin liikkeet ovat toimineet erillisinä yksiköinä Rewell centerissä, nyt ne yhdistyvät yhteen liiketilaan Galleria Wasassa.

Tässä ollaan nyt
Hanke etenee vaiheittain ja ensimmäinen vaihe jo käytännössä toteutunut. Kaikki myymälätilat ovat valmiina, yleisön wc:t on otettu käyttöön ja Gallerian sisäänkäynnit on uudistettu. Vaasanpuistikon ja Pitkänkadun puolella sisäänkäyntien saranaovet on korvattu automaattisesti toimivilla liukuovilla, jotta liikkuminen on helppoa myös lastenvaunujen, rattaiden ja pyörätuolin kanssa.

Nyt myös Halpa-Hallin puoleinen sisäänkäynti on kokonaan uudistettu, joten Galleriaan pääsee kätevästi kolmesta suunnasta ja myös läpikulku on helppoa. Hanke on mittava. Se sisältää kaikkiaan n. 300-400 uutta maanalaista autopaikkaa ja uutta liiketilaa kahteen kerrokseen yhteensä n. 17 500 neliötä.

Liiketilojen yläpuolelle on suunniteltu rakennettavan Kondis-kiinteistö. Se on varttuneille ihmisille tarkoitettu omatoimiseen ja itserahoitteiseen asumiseen perustuva asumismuoto. Se yhdistää turvallisen ja kodikkaan asumisen palvelujen hyvään saavutettavuuteen aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Myös Kondiksen neliömäärä on asunnot ja palvelut huomioden n. 17 500 neliötä. Siinä on yhteensä 120-150 asuntoa ja se sisältää monipuoliset ja korkealuokkaiset pääosin yksityiset palvelutilat.

Kondiksen ohella korttelin näyttävimmän osan muodostavat Galleria Wasan pääsisäänkäynnin päälle Vaasanpuistikon ja Pitkänkadun risteykseen suunniteltu n. 650 neliön ravintola-/liiketila sekä korttelin keskelle sijoittuva pyöreä torni. Siihen on suunniteltu pysäköintitilaa, toimistotiloja ja ylimpänä ravintola. Tornin suunniteltu kerrosala on yhteensä n. 4500 neliötä. Liikenteellisesti korttelin saavutettavuus turvataan sekä auto- että jalankulkuliikenteelle kaikista suunnista. Korttelin läpi kulkeva palokujan jalankulkuväylä säilyy kulkien liikekeskuksen läpi. Sen viihtyisyyttä parannetaan sen molempiin päihin muodostettavilla “minitoreilla”.

Kiinteistöjen kehityssuunnitelma on syntynyt ryhmätyönä monivaiheisen prosessin kautta. Alustavan arvion mukaan koko projektin kustannukset ovat luokkaa 42-45 milj. euroa

Galleria Wasan toiminnassa on mukana Starsoftin toimitusjohtaja Pentti Tarpio, Galleria Wasan toiminnanjohtaja Mervi Hautamäki sekä projektipäällikkö Mauri Öljymäki.
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerromitä mieltä Sinä olet Galleria Wasa suunnitelmasta. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

Imagon pilaajat

Todellinen imagotappio Vaasalle

Rafla Hessburgerille jutun kommenteissa tällä samalla sivulla nimimerrki epäilee, että torin penkeille ja Vapaudenpatsaalle sammuneet ovat se todellinen imagotappio Vaasalle.

Tämä menee kyllä vähän asian vierestä,vai olisiko peräti uuden keskustelun paikka: Mielestäni roskaruokapaikkoja huomattavasti suuremman imagotappion Vaasalle aiheuttavat torille sammuneet ja Vapaudenpatsaalla juopottelevat kansalaiset.Välillä tuntuu,että virkavalta on nostanut kädet pystyyn ongelman edessä, vaikka voivat seurata tilannetta kameroilla.

Kirjoittaja saattaa olla oikeassa.

Vaasalainen

Klikkaa comments linkkiä ja jätä oma mielipiteesi!

torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Hauki nousee

Hauen kutu hieman myöhässä tavallisesta

Hauen nousu Öjeniin on ehkä hiukan myöhässä, mutta arviot liikkuvat vappupäivän ja 7-8 toukokuuta paikkeilla. Kannattaa olla tarkkana ja kertoa havainnoista myös muille, sillä hauen kutu kestää vain puolitoista viikkoa. Asiasta voi kertoa myös tämän sivun ylläpidolle kommenttiosuudessa, niin kerron sitten eteenpäin.

“Olin muuten tiistaina Ympäristöseuran järjestämällä kuturetkellä Molpessa. Olipa huikeaa nähtävää! Tuhansia kaloja nousee aivan silmien edessä!

Hyvä juttu - suosittelen menoa - paras mennä auringon laskiessa ja ottaa lämpimät vaatteet, kahvitermos ja kärsivällisyyttä. Kyllä ne sieltä tulee! Juuri nyt on paras aika - ehkä viikko vielä eteenpäin -lämpötiloista riippuen.”

Kommentti aikaisemman jutun yhteydessä!
Lue aikaisempi juttu
http://vaasalaisia.blogspot.com/2005/04/hauen-kutu.html
Öjen
http://netti.nic.fi/~tapioo/ojenkuvat.html

tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Raju Väite

Kirjoittaako joku rahasta huumaavia lääkkeitä

Xanor herättää intomimoja Hiukan päälle parikymppinen vaasalaismies väittää, että Vaasassa toimii parikin lääkäriä, jotka kirjoittavat rahasta huumaavia lääkereseptejä. Mies meilaa että huumelääkärit kierrättävät nuoria eli haluavat että nuoret jäävät koukkuun. Poliisi ei tunne tapauksia.

Vaasalaismies jätti asiasta viime maanantaina ilmoituksen potilasvakuutuskeskukselle

Sähköpostistiviesti

”Huumaavien lääkkeiden saaminen laillisesti on helpompaa kuin laittomien huumeiden saanti Vaasassa. Juuri
huumaavien masennus ja paniikkihäiriölääkkeiden käyttö ainakin Vaasassa on noussut hurjasti. Sen todistaa lääkkeiden räjähdysmäinen hinnan nousu. Syy tähän on luultavasti yksityisten lääkäreiden rahan ahneus ja mikä pahinta - välinpitämättömyys.

Itse olin parikymppinen kun jäin huumaaviin lääkkeisiin kiinni. Jo toisella yksityisen lääkärin vastaanotolla lääkäri kirjoitti minulle reseptin vahvimpiin apteekista saataviin masennus/paniikkihäiriö lääkkeisiin vaikka mitään sairautta ei ollut tutkittu.

Onko lääkäri pätevä ja toiminta lupansa arvoinen? Ei todellakaan. Ei noin vahvoja lääkkeitä voi määrätä nuorelle ihmiselle. Minun elämäni lähti välittömästä kohti pohjatonta syvyyden kuilua ja menetin kaiken hyvän mitä elämässä oli. Ensin lähti tyttöystävä sitten ajokortti pariinkin kertaan ja vielä kaikesta seurasi rikoskierre.

Lääkkeiden lopettaminen niiden aiheuttaman riippuvuuden takia on lähes mahdotonta ennen vankilaa tai sitä pahinta, kuolemaa. Itse pääsin lääkkeistä ja muista aineista irti viime syksynä mutta todella harva, jos kukaan on yhtä onnekas.

Lääkkeet loppuivat ja kerkesin ennen seuraavaa reseptin uusimista selvittää pääni ja ymmärtää että olen jo menettänyt kaiken ja että jatkamalla lääkkeiden syöntiä kuolen tai joudun vankilaan. Lääke oli Xanor 2mg ja niitä saa vain ja ainoastaan 100 kpl purkeissa. Vaikuttava aine oli joku buprenorfiini. Se mitä reseptissä luki oli varmaan jotain 4-6mg päivässä eli aivan järjetön määrä! En ihan tarkkaan muista määriä. "Xanor 2mg" tuhoaa ihmismielen ja muuttaa luonteen täysin. Myynti pitäisi ehdottomasti lopettaa tai lailla kieltää.

Mitä meidän pitää tehdä ettei kenenkään muun nuoren tarvitsisi kokea saamaa ja että ne "huonot" lääkärit todella ymmärtäisi lopettaa tai vaihtaisivat alaa?"

Poliisi ei tiedä
Rikoskomisario Matti Palojärvi Vaasan poliisista ei tunne vastaavia tapauksia, mutta ei pidä niitä mahdottomia. Mitään tutkimuspyytöä ja tutkinnan alla olevaa asiaa joka liittyisi huumaaviin lääkkeisiin ei ole vireillä, sanoo Palojärvi. Vaasan sosiaaliviranomaiset ovat tietoisia miehen kertomuksesta.

Pitkänlinjan vaasalainen farmaseutti sanoo, että kaikki on mahdollista, mutta ei usko vaasalaisten lääkäreiden kirjoittavan huumaavia lääkkeitä ansaitsemismielessä. ”Lääkäreillä on työtä muutenkin” Sitten farmaseutti yllättää. ”No, ainahan on mahdollista, että jotkut lääkärit kirjoittavat voimakkaita lääkkeitä, koska ajattelevat että parempi pitää tietyt tyypit tokkurassa kuin antaa heidän tehdä pahojaan” Mielipide on tyrmäävä!

Huumaavat lääkkeet
Aiheesta on netissä runsaasti tutkittua tietoa sekä käyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä. Voit googlettaa niitä esim. sanoilla: buprenorfiini, xanor 2mg, subutex, subu, alpratsolaamia, bentsodiatsepiinit, flunitratsepaami, diatsepaami, klobatsaami, klonatsepaami, klooridiatsepoksidi, dikaliumkloratsepaatti


Voit lähettää aiheesta myös anonyymiviestin, joka kadottaa lähettäjätiedot 100 prosentin varmuudella. Kirjoita osoitekenttään osoiteeksi: wanha@vaasalainen.com ja lähettäjän paikalle vaikka: anonyymi@anonyymi.com
Anonyymisti


Alpratsolaami
Käyttäjän huumelinkit
Päihdelinkki
Tutkittua tietoa
Lääketietokeskus
Paniikkihäiriö
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Kerromitä mieltä Sinä olet vakuutuslaitosten ja pankkien toiminnasta katutasossa. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

maanantaina, huhtikuuta 25, 2005

Ilonen leipoo

Iloisesti tippaleipiä kaikelle kansalle

Nämä kuvat on otettu 5-6. huhtikuuta 2005 Ensimmäinen aistimus on tuoksu. Se tunkeutuu nenään jo monta kymmentä metriä ennen leipomoa. Toinen aistimus on näköaistimus. Ilosen kotileipomo Viikintie 15:ssa Palosaaressa on harvinaisen selkeäpiirteinen, jopa askeettinen.

Tippaleipäresepti

Leipomon pihanpuoleinen ovi on kutsuvasti raollaan. Muutama porrasaskelma alaspäin ja asiakas on pitkänomaisessa, mutta verrattain kapeassa leipomossa. Tilaa on niukalti. Ilosen leipomossa on leivottu tippaleipiä, joita ilman Vappua ei voi ajatella, pääsiäisestä lähtien, jopa viikonloput läpeensä. Viime viikonloppuna tippaleipiä oli valmistunut noin 25 000 kappaletta ja vappuun mennessä niitä valmistuu lähes toinen mokoma lisää.

Vapun jälkeen Ilosen leipomossa tehdään painepesurilla, harjoilla ja puhdistusliinoilla perusteellinen siivous ja sitten onkin kesäloman aika. Kesälomaa kestää kolme kuukautta ja sitten on taas aika palata aikaisiin aamuherätyksiin ja pitkiin työpäiviin, jotta vaasalaiset saavat oman kotileipomonsa donitsit, korvapuusti ja mitä kaikkea repertoaarissa nyt onkaan.

-Leivän tekemisen jätämme Vartaalle ja muille leipomoille, sanovat Ilosen leipurit.

Tippaleipä ja Vappu
Katolisesta pyhäinpäivästä tuli 1700-luvulla kesän epävirallinen aloitus kun herrasväki omaksui tavan. Suomen pappiloissa ja säätyläiskodeissa vietettiin vappukalaaseja jo 1700-luvulla. Vapun erikoisherkuksi kehittyi tippaleipä ja kyytipojaksi sima. Itse tippaleipä lienee italialaista perua. Tippaleivän perusresepti on varsin yksinkertainen ja on säilynyt samanlaisena lähes 300-vuotta.

Samanlaisenna?
No, erot ovat tietysti leipurimestareiden salaisuuksia. Näin on myös Ilosten leipomon kohdalla. Asiakkaat ovat huomanneet, että Ilosen tippaleivät säilyvät pitempään pehmeinä ja tuoreina kuin muiden leipomoiden?

-Missään tapauksessa meillä ei käytetä lisäaineita kuittaavat leipurit . Sanat tulevat niin vakaumuksellisesti että ne on aivan pakko uskoa.

40 - 50 000 tippaleipää valmistuvat samalla tavalla kuin ne on valmistettu satoja vuosia. Tippaleipätaikina kaadetaan ”trattiin” eli suppiloon. mistä taikina juoksutetaan alustalle jossa on tippaleivän kokoiset syvennykset täynnä kiehuvaa rasvaa.

Tippaleipämestari juoksuttaa taikinaa sekä pyörittää trattia ja laskee samalla kierroksia. Kierroksia on kymmenestä yhteentoista. Vieressä seisova jelppari seuraa silmä tarkkana rasvassa tirisevää taikinaa ja kääntää tippaleivät reikäkauhalla ja poimii sen jälkeen pihdeillä sokeroitavaksi. Jäähtymisen jälkeen tippaleivät pakataan kuluttajapakkauksiin tai myydään irtomyyntinä suoraan asiakkaille.

Suora asiakasmyynti onkin yksi Ilosen leipomon valttikortteja. Tippaleivän tuoksu ja leipomon työntäyteinen ilmapiiri houkuttelevat Vapun alla asiakkaita niin että niitä on joskus jonoksi asti. Kannattaa käydä ajoissa jos aikoo maistaa aitoa vaasalaista ”käsin tehtyä tippaleipää”. Leipurit velottavat paikanpäällä tehdystä tippaleivästä 0,70 euro, mikä on kohtuullinen korvaus tästä joka Vapun herkusta.

Ilosen leipomo, Viikintie 15.
Palosaari
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.


Tippaleipäresepti

lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Pientä rapsutusta

Alku aina hankalaa, mutta lopussa se…
Ei mikään tunnu niin mukavalta kuin pieni rapsutus. Vaasalaisia kaupunkiblogi on nyt huomioitu parillakin arvovaltaisella paikalla.

Eli Media blogissa ja Makupalojen uutuusosastossa. Mediablogissa ihmetellään että Vaasalainen haluaa esiintyä anonyyminä? No, ei siihen mitään muuta syytä ole kuin, että se on hauskaa. Hauskuus saattaa kuitenkin pian loppua. Katsotaan nyt. Sen verran voin aina sanoa, että ei kaapista ulos tuleminen kenellekään mikään yllätys ole sitten kun se joskus tapahtuu.

Media-Blogi
http://mediablogi.typepad.com/
Makupalat
http://www.makupalat.fi/vinkit2.htm

perjantaina, huhtikuuta 22, 2005

Kesäteattereita Vaasaan

mutta minne ne järkevästi sijoittaisi?

Miksi kesäteatterinon oltava ulkoilmassa, miksi ei esim. harjoitushallissa?Vaasaan saadaan tulevana kesänä kaksi kesäteatteriesitystä. Ramppi esittää Hietasaaressa näytelmän Hypermarket ja Tropiclandian maastoon tulee Timo Tapion ohjaama “Tarzan, Apinoiden kuningas”.


Molemmat tulevat ulkotiloihin, mutta onko kesäteatterin aina sijaittava ulkoilmassa pelkän paljaan taivaan alla sateen ja liikenteen melun armoilla? Voitaisiinko pinttyneitä konventioita sen verran murtaa, että edes pohdittaisiin voisiko esitys olla sirkusteltassa, kuplahallissa tai harjoitushallissa tai teollisuushallissa. Pähkähullu ajatus? Onko?

Näen ulkotiloissa tapahtuvalle esitykselle kolme suurta ja joukon pienempiä hankaluuksia. Kesäteatterin suurin ongelma on säätila, jolle ihminen voi kovin vähän. Toinen suuri ongelma on liikenteen häly ja kolmas on interiööri.

Näistä kolmesta interiööri saattaa muodostua melkoiseksi kompastuskiveksi. Kesäteatteriesitys Bragen ulkoilmamuseon pihamaalla toki onnistuu erinomaisesti jos näytelmä on Pohjalaisia tai Tukkijoella, jotka kummatkin edellyttävät maalaistalon päärakennusta. Topeliuksen ”Välskärin tarinat” istuvat hyvin Vanhan Vaasan kirkonraunion sisään tai edustalla tapahtuvaan esitykseen.

Villan puistoon on helppo rakentaa ympäristö Anton Tsehovin Kirsikkapuistolle jne. Tuleva kesä näyttää, miten Tarzan istuu havupuiden sekaan, ja tuntematta käsikirjoitusta, miten Hypermarket Hietasaaren avoimeen puistomaisemaan.

Mutta jos kesäteatteriesitys on vaikkapa musikaali ”Oklahoma” , on hyvän interiöörin löytyminen jo kinkkisempi juttu. Kun edellä mainitut kolme isoa ongelmaa yhdistetään, seuraa väistämättä kysymys, voitaisiinko kesäteatteriesitys sijoittaa ”sisätiloihin”?
Pähkähullu ajatus? Onko?

Voisivatko kesäteatterit esiintyisi vanhassa tivoli- tai sirkusteltassa, jolloin esiintymispaikkana olisi arena, joka mahdollistaa mielenkiintoisen näkökulman niin katsojille kuin ohjaajallekin. Samantyyppisen ratkaisun, toki myös perinteisen, voisi rakentaa kuplahalliin tai vaikkapa Vepsun harjoitushalliin monitoimiviheriön vieressä. Sisätilaan rakennettava esitys on toki aina myös vaativampi, eikä pelkkää ”buskista”.

Siis teltta, kuplahalli tai harjoitushalli. Jos ajatusleikkiä vielä jatkaa, niin tutkimalla saattaisi löytyä jokin muu näyttely- tai messukäyttöön tarkoitettu suht´koht edullinen tilapäinen ratkaisu. Kuten älykäs lukija huomaa, niin tässä pyritään vain rikkomaan piintyneitä konventioita.

Ajatusleikiksi ehdotan seuraavaa: Annie Mestariampuja sirkusteltassa!

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Voitaivan vapaasti ampua tässä esitetyt ajatukset alas ja esittää omasi kommenttiosuudessa. Vain sillä tavoin syntyy liikettä! Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Tekniikan maailmankartalle

Älyruudut ja muita innovaatioita Vaasasta

Sanoja: älyruutu, älylehti, monimedia, älylehtiteknologia, jalkapallorobotti, soccer robot, virtual keeper, virtuaalinen maalivahti

Älyruutu saattaa olla maailmanlaajuinen käänteentekevä innovaatio sekä printti- että sähköisen median alueella. Älyruutu muistuttaa mustavalkoista pikselikuvaa, joka painetaan lehteen tai periaatteessa mihin tahansa painokelpoiseen pintaan. Vaasassa toimiva UPC Print–kirjapaino kykenee toistaiseksi ainoana Suomessa valmistamaan tällaisia älylehtiä.

Kamerakännykän omistaja ottaa kuvan älyruudusta ja lähettää sen palveluntarjoajalle ja saa välittömästi paluuviestinä älyruudun sisältämän palvelun. Näin voidaan luoda vaikkapa jatkuvasti päivyttyvä sanoma- tai aikakausilehti.

Keksinnön takana on professori Caj Södergårdin johtama tutkijaryhmä, joka on kehittänyt älylehteä VTT:ssä kymmenen vuoden ajan. Käytännön kehitystyötä kirjapainossa on vetänyt vaasalainen toimitusjohtaja Sture Udd. Keksinnön kaupallistaminen ja tuotteistaminen on Soprano Oyj:n käsialaa.

-Älyruutujen avulla kerran kuussa painettu aikakauslehti voi tarjota lukijoilleen jatkuvasti päivitettävää aineistoa. Painotuotteista kasvaa monimedioita, joihin voidaan koko ajan syöttää uutta aineistoa. Oopperamainoksessa olevan älyruudun avulla voi tarkastaa vaikkapa oopperanäytöksen lippujen saatavuuden tai sanomalehden kriisiuutisoinnin yhteydessä voi olla älyruutu, joka ohjaa lukijan kriisin reaaliaikaiseen seurantatietoon, visioi UPC Printin toimitusjohtaja Sture Udd.

-Älyruudut ovat ilmoittajalle kokonaan uusi mahdollisuus, joka muokkaa aikakauslehdestä monimedian vaikkapa päivittäistavarakaupan käyttöön. Perinteinen staattinen mainos muuntuu samalla dynaamiseksi”, visioi puolestaan Soprano Oyj:n kustannusjohtaja Pekka Hyvärinen.

-Älyruutu muodostaa nopean ja hyödyntävän sillan painomedian, langattomuuden ja sähköisen median välille. Esimerkiksi markkinointiviestinnässä älyruutuja voidaan hyödyntää suoramainonnassa, jossa ne toimivat tehokkaina huomion vangitsijoina", tiivistää älyruudun innovaattori, VTT:n Informaatioteknologia ja Media -alueen professori Caj Södergård.

Kaikki osapuolet myöntävät, että älyruutujen mahdollisuuksista tunnetaan vasta murto-osa. Päivittyvää materiaalia voi olla myös kuva ja ääni. Älyruutu avaa käsittämättömän huikeat visiot tulevaisuuteen. Oikein toimien älyruuduista saattaa tulla maailmanlaajuinen kaupallinen tuote, joka toteutuessaan tuo toivottavasti työpaikkoja myös Vaasaan.

Kevään kuluessa valtaosa markkinoilla olevista puhelinmalleista kykenee avaamaan älyruutujen informaation. Ensimmäiset soveltuvat puhelinmallit ovat Nokian kamerakännykät 3550, 3560 ja uusi 6630. Valikoima laajenee koko ajan myös muiden valmistajien kamerapuhelimilla. Edellytyksenä on, että puhelin tukeutuu Symbian-alustaan.

Maailman ensimmäinen älylehti (pdf)
http://www.uusitoimisto.net/mediakortti.pdf
Älyruutu
http://www.julkaisija.com/uusinlehti.html
Kampanja.Net
http://www.kampanja.net/vtuoreet/85-559-7156.php
IT-Viikko – Älyruutu
http://www.itviikko.fi/uutiset/uutinen.asp?UutisID=65840

Virtual Keeper
Vaasan yliopisto esitteli kehittämäänsä Virtuaalista maalivahtia (Virtual Keeper) Tiedekeskus Heurekassa vuoden päivät. Heurekan näyttely päättyi 7. maaliskuuta tänä vuonna. Virtuaalinen maalivahti laskee konenäön avulla sitä kohti heitetyn pallon lehtoradan sekä -nopeuden ja pyrkii torjumaan pallon. Virtuaalinen maalivahti on kehitetty yliopiston teknillisen tiedekunnan automaation ryhmässä.

Maalivahtisimulaattori animoi videotykillä maalivahdin ja maalin kuvan valkokankaalle. Animoitu maalivahti pyrkii torjumaan pelaajan heittämän pallon. Simulaattori ilmoittaa muun muassa pallon lentonopeuden sekä esittää tilastoa nopeuksista. Virtuaalisen maalivahdin avulla voi harjoitella lähes mitä tahansa palloilulajia , ja sitä voi käyttää kaikilla tasoilla maalivahdin korvikkeena.

Virtual Keeper on keksitty ja kehitetty Vaasan yliopistossa, tuotantoautomaation osastolla. Professori Jarmo Alander ja tutkijalehtori Janne Koljonen keksivät sen Heurekan "Helppoa elämää - automaatio palveluksessanne"-näyttelyn yhdeksi kohteeksi edustamaan Vaasan yliopistoa. Näyttely oli esillä 20.3.2004-6.3.2005.

-Maalivahtisimulaattorin jatkojalosteille voisi löytyä urheilu- ja harrastetoiminnasta. Virtuaalinen maalivahti voitaisiin muuntaa sopivaksi mihin tahansa palloilulajiin, jossa on maalivahti. Näin ollen sitä voisi käyttää harjoittelussa ja harrastepalloilussa maalivahdin korvikkeena. Sen avulla voisi jopa mallintaa tulevan vastustajan maalivahdin ominaisuuksia, jolloin urheilujoukkue voisi harjoitella vastustajan maalivahtia vastaan pelaamista jo ennen ottelua ja saada näin etua vastustajaansa nähden, visioi Janne Koljonen.

Tiedoyhteisön jäsenet ovat yleensä huonoja markkinoimaan innovaatioitaan. Taidankin lähettää sähköpostissa tiedon tästä jutusta Wasalandian Hannu Hellmanille.

Ensi esittely

http://www.uwasa.fi/tiedotus/tiedotteet04/maalis_6.html
Virtual Keeper
http://www.uwasa.fi/~jako/virtualkeeper/
Virtual Keeper Power Point 3esityksenä
http://www.uwasa.fi/~jako/virtualkeeper/Toimintaesittely.ppt
Heurekan sivu
http://www.heureka.fi/exhibitions/helppoaelamaa/b13a.html

Jalkapallorobotti
Vaasan ammattikorkeakolun tietotekniikan opiskelijoiden Botnia RoboCup Team sijoittui pienrobottien sarjassa kolmanneksi Saksassa jalkapllorobottien ”Open” cupissa. Vaasan ammattikorkeakoulun jalkapallorobotin suunnittelu aloitettiin kaksi vuotta sitten. Opiskelijat ovat itse suunnitelleet ohjelmiston, elektroniikan ja mekaniikan. Käytetty tekniikka sisältää myös sulautettuja järjestelmiä.

Vaasalaisopiskelijat ovat valmistaneet myös kahdella ja kuudella jalalla käveleviä robotteja sekä pyörillä kulkevia robotteja. Vaasalaisessa innovaatiossa kattoon asetetun kameran välittämän kuvan perusteella tietokone paikantaa pelaajan ja ohjaa robottia radiotaajuudella. Kamera-tietokoneyhdistelmä tunnistaa ei robotit niiden päällä olevista väritunnuksista.

Jalkapallorobotit ovat kuuma aihae varsinkin Japanissa, missä Osakan robotticup kerää tuhansia vieraita. Hakusanoilla soccer robot löydät nopesti kuvia ja jopa rakennussarjoja.

Joko sytytti? Yhdistämällä Virtual Keeper eli virtuaalinen maalivahti ja vaasalaisten opiskelijoiden jalkapallorobotti, saadaan aikaan mekaanis-elektroninen jalkapalloottelu. Tulevaisuudessa tavallinen kenttäfutis voidaan siirtää sisätiloihin ja kustannussäästö on gigaluokkaa, ellei sitten nykyisenkaltaiset fanit pane hantiin.

Botnia RoboCup Team
http://robotics.puv.fi/botnia/
Saksan kilpailu
http://www.ais.fraunhofer.de/GO/2005/
RobotCup
http://www.robocup.org/02.html
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Kerromitä mieltä Sinä olet vaasalaisten keksintöjen ja kehitystyön mahdollisuuksista maailmalla. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.


maanantaina, huhtikuuta 18, 2005

Birra muuttaa

Pankki lisää tilojaan katutasossa

Perinteikäs peruspubi, Birra, joutuu muuttamaan pankin tieltä Runsaat kolmekymmentä vuotta Kauppapuistikolla toiminut Birra, joutuu muuttamaan vuodenvaihteeseen mennessä. Pakkomuutto johtuu siitä, että Birran tilat on myyty naapuritalossa sijaitsevalle Kyrönmaan Osuuspankille.

Viimeistään syksyllä tiedämme aiheuttaako Birran muutto uusiin tiloihin ison rotaation vai sulautuuko muutto jo käynnissä olevaan rotaatioon. Nopeasti laskien kymmenkunta torin varrella tai läheisyydessä toimivaa yritystä muuttaa liikepaikkansa sijaintia. Mielenkiintoa tulevaan tuo Galleria Waasa, joka kertoo uusista suunnitelmistaan 24. huhtikuuta.

Minne Birra muuttaa?
Birran omistajan KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurola, sanoo että Birra jatkaa toimintaansa Vaasassa uudessa paikassa kunhan sellainen löytyy. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä nykyinen Birra on tuotava yritys. Kaupungin keskustassa täytyy olla Birran kaltainen peruspubi.

Jos KPO ei jatka, niin on vain ajan kysymys koska tilalle tulee samaa konseptia hyödyntävä uusi yrittäjä. Tosin se voi tulla hyvinkin nopeasti kun tieto Birran muuttamisesta on julkistettu.

Pieni spekulaatio mahdollisesta uudesta toimipaikasta on toki aina paikallaan. Todennäköisin kuvio on sellainen, että jokin KPO:n kanssa läheisissä suhteissa oleva yritys muuttaa II kerrokseen tai muualle keskustaan. Tässä ajatusmallissa huomio kiinnittyy lähinnä pankkien ja vakuutuslaitosten toimitiloihin. Toki kysymykseen saattaa tulla myös K-ketjun piiriin kuuluva yritys, jonka tilat siirtyvät pahimmalle kilpailijalle.

HairStore
Free Records Shop lopettaa toimintansa ja tilalle tulee kansallinen HairStore-ketjun myymälä. Normaalien leikkuupalveluiden ohella kioskirakennuksessa tullaan myymään myös hiustenhoitotalvikeita kalliiseen hintaan. Jälkimmäinen lause johtuu kioskin tunnetusti korkeista vuokrista.

HairStore toimii myös netissä. Yritys haluaa profiloitua trrenditietoisten kaupunkilaisten nuorten naisten palvelupisteeksi. Yrityksen nettisivuilla on mm. keskustelualue ja rekisteröityneille asiakkaille tarkoitettu virtuaalisalonki, missä voi omaan kuvaan sijoittaa erilaisia kampauksia.
http://www.hairstore.com/

Miksi Free Record Shop epäonnistui?

Miksi Free Record Shop epäonnistui? Levykauppa keskellä kaupunkia on erinomainen ajatus. Pelkkä idea ei riitä. Ns. asiantuntija-arvion mukaan levykaupan epäonnistumiseen on neljä syytä, jotka jokainen voi laittaa omaan tärkeystäijärjestykseensä:

-Ruotsinkielinen materiaali puuttui tai oli heikkoa.
-Sortimentissa ei huomioitu paikallista makua
-Vetämään otettiin musiikkialan ammattilainen, ei markkinoinnin ammattilaista.
-Käynnistyi viivästyi toritöiden vuoksi.

Torin ympärillä vellovan huhumyllyn mukaan muutokset eivät jää tähän. Suuri mielenkiinto kohdistuu mm. siihen, mitä tekee K-ketju nyt kun Rewellissä avattu Sale on heittänyt taisteluhanskat kehään. Kiinnostava on myös Galleria Waasa. Joidenkin arvioiden mukaan gallerian suurin ongelma tällä hetkellä on selkeän toimintakonseptin puuttuminen.

-Mukana on aivan liian monta toimijaa, jotta selkeä yhteinen toimintakonsepti löytyisi ilman suurta tuskaa, sanoo tuntemattomana esiintyvä , mutta galleriaa läheltä seurannut markkinoinnin ammattilainen.

Mikolan Galleria
Veteraanitaiteilija Nandor Mikola (93) avaa ensiviikon keskiviikkona oman gallerian osoitteessa Raastuvankatu 21. Ennakkotietojen mukaan galleriassa on kaupan taiteilijan omia töitä nykyajalta mutta myös varhaisemmalta kaudelta. Galleriaan on tarkoitus kytkeä myös kuvataiteen opetusta. Valitettavasti vain on niin, että ei yksi galleria kulttuuripääkaupunkia tee. Olisi mielenkiintoista tietää ovatko Vaasan taide-elämän kummisedät, asianajat Pekka Lind ja Vesa Niinikangas mukana galleriahankkeessa.

Vaasasta puuttuu edelleen korkeatasoinen taidegalleria. Nykyisethän ovat lähinnä printtikamaa myyviä kehystysliikkeitä, jotka palvelevat opiskelijaboxien sisustajia.

Näköispatsas haloo
Tulevan kesän matkailusesonkia ajatellen on tärkeätä että ainakin ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Väännön voi aloittaa sitten uudelleen kun matkailusesonki on päättynyt.

Sitä ennen on edessä kuitenkin vielä yksi suuri haloo. Sen tulee synnyttämään Hovioikeudenpuistikolle Floran päivään mennessä pystytettävät patsaat. Ennustus ei perustu patsaiden esteettisten ominaisuuksien tuntemiseen ennakolta, vaan vaasalaisten tuntemiseen vanhastaan.

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerromitä mieltä Sinä olet pankkien toiminnasta katutasossa. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Hauen kutu

Nouseeko hauki viikonvaihteessa Öjeniin?

Hauenkutu kestää n. 1,5 viikkoa, joten luonnonystävän on oltava tarkkana Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa ja säätila kehittyy suopeasti, saattaa hauki nousta Öjenin kutupuroon jo viikonvaihteessa. Todennäköisempi vaihtoehto on kuun vaihde. Hauki kutee noin puolitoista viikkoa, joten tämän luonnonilmiön seuraajan on oltava tarkkana
.

Öjenin kutupuro ja -lammikot sijaitsevan Öjenin luontopolun välittömässä läheisyydessä. Löydät paikalle kun ajat Sundomiin päin ja jätät autosi
parkkipaikalle, missä on iNFO taulu ja kaupungin karttoja. Pysäköintialue on Vaasasta tullessa tien oikealla puolella.

Auto on ehdottomasti jätettävä pysäköintipaikalle, sillä tie on yksityinen ja kapea. Tienvarteen pysäköidyt autot haittaavat paikallisten ihmisten
liikkumista. Kävelymatkaa kertyy noin 2 kilometriä sivu. Puro ja vähän kauempana tiestä olevat lammet löytyvät kun jatkat matkaa suoraan
Nikolainmutkan tienhaarasta noin 20 metriä, tien vasemmalla puolella.

Hauen kutu
Hauen kutu on erikoinen luonnonnäytelmä. Voit samalla kertaa nähdä kymmenittäin suurikokoisia haukia polskimassa pienellä alueella. Hauki
on kiihkoissaan kutuaikana eikä ihmisen läheisyydestä juuri piittaa. Vaikka kutuhauen pyydystäminen on helppoa, se ei kuitenkaan ole
sallittua. Luonnonystävä jättää kutevan hauen rauhaan. Hauki kutee Lappia lukuun ottamatta huhti-toukokuun vaihteessa alkavalla
kutukaudella rantojen läheisyydessä ja tulvarannoilla, johon vesi on päässyt jäiden lähdön seurauksena.

Meressä hauki kutee purojen tai jokien suistoissa, makeassa vedessä. Täällä Merenkurkussa hauki pyrkii fladoihin ja glo-järviin puroja ja jokia pitkin. Hauki etsiytyy paikoille, joissa poikasille on ravintoa eli eläinplanktonia ja muita pohjaeläimiä. Hauen kutu kestää noin yksi ja puoli viikkoa riippuen veden lämpötilasta. Veden kutulämpötila on +5 astetta ja enemmän. Kalastajille Yrjön päivä on ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa merkkinä ahvenen kudun alkamisesta, etelämpänä perimätiedon mukaan Yrjön päivältä alkaa hauen kutu.

”Haukikoiras saavuttaa sukukypsyyden jo 2 vuoden iässä paikoitellen jopa yhden vuoden iässä. Naaras taasen 3 vuoden- tai paikoitellen 2 vuoden iässä. Tähän vaikuttaa haukikantojen kasvun nopeus. Mitä nopeampi kasvu on sitä nopeammin hauet saavuttavat sukukypsyyden. Kun hauki on valmis kutemaan on sen ruumiissa n.17 % mätiä. Naaras ei laske kaikkea mätiä kerralla, vaan säästää sitä ja laskee moneen eri kohtaan. Se ei kauaa viivy yhdessä kohtaa vaan vaihtaa kohtaa nopeasti. Hauen mäti tarttuu pohjakasvustoon”

Kalassa.Net
http://www.kalassa.net/artikkelit/kalat/hauki.shtml

Hauen lisäksi Vaasan kaupungin alueella voi seurata myös ahvenen ja särjen kutua. Kutupaikat ovat yleensä paikallisia ”salaisuuksia”
kuturauhan säilyttämiseksi. Valistunut luonnonystävä ymmärtää asian ja tyytyy seuraamaan luonnonnäytelmää katseluetäisyydeltä. Tunnettuja
vaasalaisia kutupuroja ovat


-Verkbäcken joka laskee Västervikin Vikenistä mereen Huvilatien ali. Puron suu on lähellä Huvilatietä parin huvilan välissä.
-Gerbynniemen Haukinevan puro. Laskee Solaraarentien ali.
- Sundomin Långskäretiin Saukkorantaan menevän tien se kohta kun ensimmäiseksi näet meren lahden. Tien vasemmalla puolella on pieni lampijohon hauki nousee maantien ali menevän rummun kautta. Maantieltä päässe suoraan seuraamaan polskintaa.
-Onkilahden Putusillallan altakin yrittää kala Pukinjärjeen ja ylemmäs kutemaan.
-Björkön Svedjehamnista lähtevän luotopolun alussa on huikeita ahvenen kutupuroja.



Tapio Osalan kotisivulla Luontosivu-osiossa on kuvia ja juttuja
aikaisemmista kuduista. Sivulla on myös printattava Öjenin kartta.
http://www.tapioosala.com/

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerro muillekin jos tiedät muita kutupaikkoja. Jos lainaat tältä sivulta, niinmuista mainita lähde. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.


torstaina, huhtikuuta 14, 2005

Tietoa Leifistä

Kari Kaijanaho kirjoittaa Leif Färdigistä

Jos olet kiinnostunut vaasalaisesta kirjailija Leif Färdigistä, niin luen mitä Leifin hyvin tuntenut koulukaveri Kari Kaijanaho kirjoittaa. Kirjoitus on ymmärtävä ja hieno muistelu tästä erikoislaatuisesta ihmisestä. Karin kirjoitus on kommenttiosuudessa.

Kari Kaijanaho muistelee
Leif Färding

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

Tervetuloa vieras

Kaikki perustuu vastavuoroisuuteen

Jos Simä rapsutat minua, niin minä rapsutan Sinua Perustin tämän sivuston tämän vuoden helmikuun ensimmäisenä päivänä, koska en löytänyt netistä sivustoa, jolla olisi keskitetysti kaikki vaasalaisuuteen ja Vaasaan liittyvät linkit samalla sivulla yrityksiä lukuun ottamatta. Nehän ovat melko hyvin löydettävissä kaupallisten portaalien kautta.

Naivi ajatukseni oli, että saan apua muilta vaasalaisilta, jotka ovat kiinnostuneita omasta kotikaupungistaan. Lähetin runsaat 70 sähköpostia sivujen haltijoille, joiden linkki ovat tällä sivulla ja pyysin heitä vastaavasta linkkaaman tämän sivun omalla sivullaan. Kuusi sivua on tähän mennessä laittanut vaasalaisia-sivun linkin omalle sivulleen. Hiukan nureksun tulosta, sillä lokista näen, että joidenkin sivujen asiakasvirta on saanut tältä sivulta lisää virtaa.

Tunnettuus haaveena
Jokainen sivun ylläpitäjä haluaa mahdollisimman paljon kävijöitä. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on olemassa lukuisa joukko hyväksyttyjä ja vähemmän hyväksyttyjä konsteja, esimerkiksi sivun ”submittaminen” hakukoneisiin, hakukoneiden huijaaminen, linkkien levittäminen linkkikokoelmiin, keskustelupalstoille ja niin edelleen. Olen ottanut ne kaikki käyttööni.

Menestys on ollut vain kohtalainen. Tähän mennessä (12.huhtikuuta klo. 8.00) sivulaskuri on pyörähtänyt 10 460 kertaa ja lokin mukaan sivustossa on käynyt 3674 uniikkivierasta, joista siis pieni osa muodostaa tämän sivuston päivittäisen kävijämäärän, mistä olen kovasti kiitollinen. Kokemus on ollut sen verran myönteinen, että harrastusta kannattaa jatkaa. Lokin mukaan sivusto kasvaa orgaanisesti ja tasaisen vauhdin periaatteella sivuston kävijälaskuri on vuoden lopussa pyörähtänyt noin 70 000-80 000 kertaa.

Suuri ongelma on edelleen tunnettuuden lisääminen. Esimerkiksi Vasabladet ja Pohjalainen ovat saaneet tältä sivulta uutisidean, mutta eivät tietenkään ole maininneet uutisessaan lähdettä.

Kari A. Hintikka
Kysyin sivustosta mielipidettä Kari A. Hintikalta. Kari on Suomen arvostetuin verkkoasiantuntija. Kysyin häneltä mm., mitä seurauksia olisi siitä, jos kaikki tällä sivulla olevat linkit linkkaisivat toinen toisensa suureksi vaasalaiseksi superverkoksi. Hintikan vastauksen ydin on tässä:

-Yksi tällainen kerrannaisvaikutus voisi olla, että vaasalaiset tietäisivät asioita aiempaa nopeammin. Otetaan esimerkiksi liikenneonnettomuus tai muu liikennettä haittaava tekijä, kuten kaatunut puu. Jos osakin vaasalaisista raportoisi nopeasti, niin se helpottaisi myös liikennettä. tai jos jossain on esimerkiksi erittäin halpa bensatarjous, niin tieto siitä leviäisi nopeammin ja kuluttajat hyötyisivät enemmän. Ennemmin tai myöhemmin blogiin liittyy myös mobiililaitteet.

Tällaisen palvelun aikaansaaminen edellyttäisi tämän sivuston kaupallistamista ja ylläpidon kokopäiväisyyttä, jonka Hintikka myös mainitsee s-postissaaan. Kari A. Hintikka suosittelee lukemaan Albert-László Barabasin teos Linkit – verkostojen uusi teoria, Terra Cognita 2002. Siinä käydään lävitse laajasti verkostojen ilmiöitä, vaikutuksia ja seurauksia sekä tutustumaan Wikipediassa olevaan artikkeliin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Verkkoteoria

Osa Kari H:n mainitsemista ideoista on jo käytössä, esimerkiksi ilmainen kuvablogi, jonne on mahdollista nopeasti downloudata uutiskuvia jos Vaasassa jotain merkittävää tapahtuu. Sivulla olevat kuvat eivät toistaiseksi vielä ole ”uutiskuvia”, ehkä onneksi, sillä ”uutinen” on yleensä aina ikävä uutinen. Kuvablogin osoite on tässä: http://www.vaasalaisia.myphotoalbum.com.

Houkuttavuus
Lokin uniikkivieraita ja vierailuaikoja tutkimalla huomaa nopeasti, että vierailuajat vaihtelevat suuresti. 70,1 % prosenttia vierailijoista viipyy sivulla 0-30 sekuntia. Tässä ajassa heidät pitäisi siis vakuuttaa sivun kiinnostavuudesta, vai pitäisikö? Tämän sivuston käyttäjistä 23,2 % viipyy sivulla 2 minuutista 15 minuuttiin ja noin 3,9 prosenttia 15-30 minuuttiin. Karkeasti ottaen ¼ kävijöistä on todella kiinnostunut sivuista.

Tulisiko houkuttelevuutta lisätä grafiikalla, erilaisilla linkeillä vain juttujen painopistettä muuttamalla? Siihen antaa taas vastauksen kun tutkii millä hakusanoilla vaasalaisia sivuille on tultu. Ehdoton ykkönen hakusanoissa on vaasalaisia eli 20,8 %, seuraavaksi eniten sivuille on tultu hakusanojen marika fingerroos perässä. Miten tämän tulisi tulkita ja mikä painoarvo Marikalle tulisi antaa?

Näitä ja monia muita asioita pohdin päivittäin. Toistaiseksi koen sivuston tärkeimmäksi funktioksi linkit. Vastaavaa linkkikokoelmaa et löydä muualta ja seuraavaksi vasta tekstin. Tämän sivuston linkkikokoelmasta on erittäin suuri hyöty kouluopetuksessa sekä kaikenlaisessa kotiseutuun liittyvässä tietojen etsinnässä. Jos tämä houkuttelee sivuille päivittäin yli 100 vaasalaista, niin kuin tekee, on sivun olemassaolo perusteltu.

Tästä eteenpäin
Nyt siis pitäisi osata päättää jatkosta. Mahdollisuuksia on kaksi: ryhtyä yksin tai yhdessä kiinnostuneiden kanssa kaupallistamaan sivustoa nopeuden, päivittäistarjousten, päivän puheenaiheen ja mobiilipalveluiden suuntaan tai sitten säilyttää sivusto nykyisenkaltaisena ja amatöörimäisenä. Jälkimmäinen houkuttaa kovasti, sillä se sisältää enemmän vapauksia kuin kaupallinen sivusto. Toisaalta kaupallisuuskin kiinnostaa, sillä lähitulevaisuus avaa aivan uudentyyppisiä palveluja. Aika näyttää.

Mutta sitä ennen: Jos huomaat että oma sivustosi linkki on tällä sivulla, niin lisää tämä sivu oman sivusi linkkilistaan. Kerro minulle sähköpostilla jos löydät mielenkiintoisia vaasalaisia sivuja, jotka eivät vielä ole linkkilistalla. Kerro myös, mitä mieltä olet sivustosta niin osaan kehittää sitä edelleen.

Vaasalainen
Ainakin vielä toistaiseksi anonyymi

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerromitä mieltä Sinä olet tällaisesta kaupunkiblogista ja miten sitä voisi kehittää. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

Kaupunginrannan suunnittelu

Kansalaisen mielipiteitä kaivataan

Ei kun siilot nurin Apulaiskaupunginjohtaja Heikki Lonka haluaa, että vaasalaiset osallistuisivat kaupunginrannan suunnitteluun. Suunniteltava alue käsittää Academillin ja Kuntsin taidemuseon ympäristön mutta voi ulottua jopa Yliopistonrannasta Kalarantaan.

Kaupunkilaisilla on aikaa kahdesta kolmeen viikkoa tehdä omat ehdotuksensa. Alueelle järjestetään arkkitehtikilpailu.

-Sitten kun kilpailu on julistettu ja voittaja valittu, on enää turha esittää ideoita, sanoo Lonka. Tällainen ”pissisukassa” toimintamalli saattaa olla hyvinkin toimiva tässä tapauksessa.

Paraatiovi Vaasalle
Hiukan kyllä ihmettelen kiirettä kohdistaa suunnittelukilpailu näinkin tarkkaan rajatulle alueelle kun suunnittelun tulisi ulottaa rantaviivalle, joka alkaa Gerbyn Lahdenperukasta ja päättyy Suvilahden Patterinniemelle tai ns. ”Kuolleen miehen” saaren kohdalle saakka.

Yhtenä syynä saattaa olla kiire päästä eroon kiusallisiksi muodostuneita siiloista. Jos voittanut suunnitelma sisältää siilojen purkamisen, niin purkaminen voidaan antaa yksityiselle yritykselle, joka saa vastineeksi rakennusoikeutta Marianpuistosta. Näin kaupunki säästäisi huomattavia summia.

Jos edellä kerrottu on yhtenä pontimena nyt esitettyyn kiiruuseen, niin voi vain toivoa että Marianpuiston rakentaminen tapahtuu todella tarkkojen suunnitelmien mukaan.

Siilot nurin
Kannatan ajatusta, että puretaan ja purkujäte käytetään kaupunginlahden ja rannan uudelleen muotoiluun. Siilojen tilalle ehdotan korkeatasoista vanhaan rakennuskantaan hyvin sopivaa kovanrahan asuinrakennusta, Tietysti kysymykseen voi tulla myös konttori ja studiotiloja sisältävä rakennus. Rakennuksen ulkoasua leimaa ”riippuvat puutarhat” tyyppinen parvekeratkaisu, joka antaa leimansa koko rakennukselle ja rannalle.

Purkujätteellä täytetään ensisijaisesti ranta-aluetta ja otetaan lisämaata mereltä. Osa purkujätteestä käytetään tapahtumatorin rakentamiseen Kuntsin nykytaiteen museon edustalle. Tapahtumatorista tulee keskeinen paikka erilaisille ”Silakka ja siikamarkkinoille” mutta myös performansseille ja taidenäyttelyille. Tapahtumatorin pinnoitus perustuu laatoitukselle ja se mahdollistaa myös ”toritanssit”.

Torin reunaan tulee venepaikkoja vieraileville suurikokoisille huviveneille. Itse lahdelle sopisi uiva talviuinti- ja saunarakennus, jonka toiminta ulottuisi myös merenpinnan alapuolelle. Lisäksi lahdelle tulisi useita pistolaitureita paikallisia- ja vierasveneitä varten.

Nykyisen kelluvan venetaxiaseman paikalle kiinteä rakennus, missä on wc, odotushuone ja mahdollisesti kioski ja pieni merenpuoleinen terassi.

Silta Yliopistonrantaan
Siltahankkeeseen suhtaudun erittäin suurella varauksella. Päällimmäisenä on huoli siitä, että onko tuulisella sillalla käyttöä ympäri vuoden. Ehdotukseni on että rantaviivaa noudattamaan rakennetaan pyörä- ja kävelytie joka ylittää lahden sen kapeimmalta kohdalta eli Sähkön alueella olevasta kärjestä kohtisuoraan yliopiston puolelle.

Kultahammasrannikko
Hammastenkiristelyn uhallakin rakentaisin kaupunginrannan vaasalaiseksi kultahammasrannikoksi Academillin ja Strampenin välille. Tämä tarkoittaa sitä, että alueelle tulisi kalliitta asuinrakennuksia. Palosaaren sillan kupeeseen nykyisten veneiden myyntipisteiden kohdalle esitän uivaa venenäyttelyä ja näyttely- ja kongressitiloja. Esillä voi olla myös sukellusvälineitä sekä futuristinen huone, missä on esillä viimeisintä navigaatio- ja paikannustekniikkaa sekä tulevaisuuden mobiletekniikkaa. Kysymykseen voisi tulla myös Technobotnian ”näyteikkuna”.

Marian puisto
Marian puistoon esitän rakennettavaksi kolmeen riviin pengermäisiä asuinkerrostaloja, joiden kerroskorkeudet ovat kolme, viisi ja seitsemän kerosta. Rantakadun ja talojen takaosan väliin, jos mahtuu, tavallista jalkakäytävää leveämpi vyöhyke puurivistölle. Academillin edessä olevat elevaattoritornit rauhoittaisin pelkästään museoitavaksi,

Kalaranta
Jos Academillin puoli on ”kultahammasrannikko” niin Kalarannan puoli on tarkoitettu tavalliselle rahvaalle. Nykyisen rantamakasiinin paikalle uusi, paremmin ympäristöön sopiva rakennus, jonne tulee tilat ravintolalle, vuokrattavia kokoustiloja ja tilat suoramyynnille eli jonkinlainen pienimuotoinen maalaistori. Rantaan olisi saatava myös toinen alus ympärivuotista ravintolatoimintaa varten. Aluksen paikka olisi ns. luiskan vieressä olevan laiturin, entisen m/s Böljanin paikalla.

Vaskiluodon sillapenkereen reunaan Sundominlahden puolle kevyenliikenteen väylä, joka noudattelee rantaviivaa. Väylä aina Sundomin sillalle saakka. Väylä varteen puita.

Älä hullua yllytä

-Strampenin edustalle, nykyiselle kirppisalueelle, maan korkeatasoisin minigolfrata. Kirppis siirtyisi tietysti Kuntsin edustalla olevalle tapahtumatorille.

-Silta Yliopistonrantaan rakennetaan elevaattoritornien ja Pohjanmaan Museon väliseltä alueelta mutta siitä tehdään läpinäkyvä, lämmitetty tunneli.

-Sundominlahdelle tuodaan jostakin ent. sis. maasta majakkalaiva, joka valaisee öisin kaupungin rantoja.

Tässä minun vastaukseni apulaiskaupunginjohtaja Heikki Longan pyyntöön. Jos kynnys esittää omia ideoita suoraan Heikki Longalle on liian korkea, esitä ne täällä. Toimitan ideat edeleen asianosaisille.

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerromitä mieltä Sinä olet kaupunginrannasta. Mitä siellä pitäisi olla?. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Marika ja Jennifer

Fingerroos hävisi jo startissa

Jennifer Rigley on maailman tunnetuin ”camgirl”. Vaasalainen Marika Fingerroos aikoo asentaa webbikameran makuuhuoneeseensa. Marika on valitettavan myöhässä. Maailman tunnetuin camgirl on edelleen Jennifer Rigley, joka lähes ensimmäisenä tyttönä asensi julkista kuvaa lähettävän kameran makuuhuoneeseensa vuonna 1996.

Now the dotcom boom is finally dead...
Jonathan, New York

Millainen typy?
24-vuotis Jari virnistää ja puistaa päätään kuullessaan nimen Marika Fingerroos. Jari ei itse tunne Marikaa, mutta osaa kertoa kaveristaan.

-Marika tunki kapakassa kaverini päälle ja yritti iskeä kaikin tavoin. Kaverin oli pakko käyttää voimasanoja ennen kuin typy tajusi lähteä vetämään. Tämä on toistunut monen muunkin kundin kohdalla. Marika on kovin päällekäypä ja etenee oman suunnitelmansa mukaan kuin juna muista piittaamatta.

Marika ja webbikamera
Viimeisin uutinen kohukaunottaresta kertoo, että hän aikoo asentaa nettikameran Vaasassa sijaitsevan asuntonsa makuuhuoneeseen. Kamera lähettää onlinestreamina kuvaa kaikille kiinnostuneille. Idean kamerasta Marika sai Ilta-Sanomien (6.4) mukaan maailmalla erittäin suositusta Big Brother tv-sarjasta, missä piilokameroiden avulla seurataan talossa asuvien elämää.

Valitettavasti Marika on kovasti jälkijunassa tässäkin asiassa. Yksityisasunnossa asuvien elämää seuraava webbikamera on jo lähes 10-vuotta vanha juttu. Virtuaalimaailman tunnetuin camgirl oli, ja on yhä, Jennifer Rigley. Jennifer aloitti julkisen elämänsä asennuttamalla kotitoimistoonsa, olohuoneeseensa ja makuuhuoneeseensa kameran vuonna 1996. Jennistä tuli hetkellä maailmanjulkkis vaikka ei blondi olekaan.

Jennin JenniCam-sivustoa seurattiin vuorokauden jokaisena sekuntina ja nettiin ilmestyi kymmenittäin sivuja, jotka sisältivät kuvakaappauksia Jennin elämästä ja muita fanisivuja. Jennin-ilmiöstä kirjoitettiin esseita ja uutisia. Ilmiö oli syntynyt. Jennin esimerkin innoittamana nettiin alkoi tulla muitakin camgirlsejä eli kameratyttöjä, jotka paljastivat enemmän kuin Jenni, mutta eivät päässeet lähellekään Jenni Rigleyn suosiosta.

Miksi sitten Jennistä tuli maailmankuulu. Happamin netistä löytämäni kommentti sanoo asian näin:

”A lot of people think that Jennicam was the first webcam on the net. She was online pretty early, but certainly not the first. The only reason she became so popular is that she pissed in the nude on the cam. What a joke.”

Julkinen Jenni
Jenni aloitti julkisen elämänsä vuonna 1996 noin 20. vuotiaana. Jennin kamerat herättivät suunnattomasti huomiota. Parhaimmillaan JenniCam kotisivulla kävi 100 miljoonaa tirikistelijää viikossa. Jenni sulki kameransa 3/12/03. Yahoo Newsin mukaan todellinen syy oli siinä, että Pay Pal-yhtiö sulki kameran, koska "the frontal nudity on her Web site violates the company's acceptable use policy".

There was a young lady called Jenny
Who displayed all her charms which were many
But PayPal declined
To show her behind
And she ended up without a penny

Tapaus oli niin suuri uutinen, että jopa BBC julkaisi asiasta pitkän artikkelin. Artikkelissa todettiin lohduttomasti, että yksi tärkeä aikakausi on lopullisesti saatettu hautaan. Googlella tehty haku sanoilla Jennifer Rigley tuo 37 200 osumaa kun taas haku sanoilla Marika Finggerroos tuo 221 osumaa. Se ei ole paljon.

Julkinen Marika
Fingerroosin ura perustuu julkishakuisuuteen ja ns. suuren yleisön sensaationnälkään sekä tietysti roskalehdistön myyntijippoihin. Tällainen julkisuus on yleensä lyhytaikainen. Aivan ilmeisesti näin on käymässä myös Marikan kohdalla. Hiipuva julkisuus edellyttää entistäkin ”kovempia” jippoja. Jos webbikamera makuuhuoneessa ei riitä näkyvyyden takaamiseen, niin ainahan kameran voi asentaa saunaan tai wc-pöntön pohjalle.

Marikan kotisivua tutkimalla selviää nopeasti kuka luuraa kaapista. Kysymys on kyynisestä rahastuksesta. Marika Fingerroosista tuli valtakunnanjulkkis kerrottuaan toimittajille, että oli Vesa Keskisen ”salarakas”. Salarakas on synonyymi vanhankansan käyttämille sanoille hutsu ja vastaavat. Voit itse vakuuttua Marikan taustatiimistä klikkaamalla Marikan ns.kotisivun linkkejä. Ne johtavat ns. sylttytehtaalle.

Marikan kotisivu
http://www.marikafingerroos.fi/

Googleta lisää sanoilla ”Marika Fingerroos”

Todellisuus on taruakin ihmeellisempää. Lue silminnäkijäkuvaus Seiska-lehden 13-vuotissynttäreiltä. Ei edes Benny Hill olisi pystynyt keksimään mitään tällaista.
Seiskan synttärit

Hennuli on sitä mieltä, että Suomen kansalla on oikeus nähdä se sama minkä hän on jo näyttänyt salarakastouhuiluissa Vesalle.
Hemuli Marikasta

Miksi Marika haluaa julkisuuteen?
Marikan tulot

Googleta lisää sanoilla Jennifer Rigley ja jennicam

Jennifer Rigley
Jennifer

BBC Jennistä
Aikakauden loppu
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Kerromitä mieltä Sinä olet webbikameran käytöstä makuuhuoneessa. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

torstaina, huhtikuuta 07, 2005

Kuka nostaisi

niin sanotun ”kissan” pöydälle

Ulkopuolisesta tuntuu sitltä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi.
Tämän päivän
Pohjalaisessa on Seppo Nurmen kirjoittama erinomainen artikkeli Vaasan kaupungin toimistotilojen ylikapasiteetista ja kaupungin liikehuoneustojen korkeista vuokrista. Artikkelissa sohaustaan myös Airpor Parkia ja siinä samassa myös kaupungin virkamiesjohtoa.

Artikkelin mukaan toimistotilojen vajaakäyttöaste kaupungissa on 7,2 prosenttia eli tyhjää tilaa löytyy n.18.000 neliömetriä. Mielenkiintoinen on myös tieto ydinkeskustan liiketilojen neliövuokrista. Niistä saa maksaa n. 20-50 euroa kuukaudessa kun korttelin päässä vuokra on ”enää” 9-18 euroa neliöltä

Mitä todella tapahtuu?
Mielenkiintoisinta Nurmen artikkelissa oli kuitenkin kaksi, lähes sivulauseen asemassa, olevaa kohtaa…

”paine ydinkeskustan liikehuoneustoja kohtaan kasvaa sitäkin kautta, että monet Kivihaan ja Klemettilän uusista liiketalohankkeista on pistetty jäihin tai ne odottavat edelleen kaavan valmistumista”

ja

”Olemme nyt tässä, koska Airport Parkiin rakennetut teknologiatalot imaisivat sisäänsä lähinnä vain vaasalaisia yrityksiä... tarkoitushan oli lentokentän läheiselle alueelle saada uusia yrittäjiä muualta Suomesta ja jopa maailmalta.”

Auttaisiko selitys?
Vaikka kysymys on pitkältä yksityisestä yrittäjyydestä, on Vaasan kaupunki kaulaansa myöden, no niin, mukana. Nyt olisi kaupungin kehitysjohtaja Jorma J. Pitkämäellä jälleen selityksen paikka. Tällä kertaa ei pelkkä sanahelinä enää riitä.

Kysymys lienee siitä että keskeiset virkamiehet ovat loitontuneet liian etäälle reaalimaailmasta. Yhtenä osoituksena tästä on kulttuuritoimijoiden pähkähullu idea Vaasasta EU:n kulttuuripääkaupunkina.

Toinen vakavampi merkki lienee se, että Vaasan tekninen apulaiskaupunginjohtaja Heikki Lonka on muuttanut pois keskusjohdon kuolemansyleilystä lähemmäksi arkista työtä tekeviä työtovereitaan.

Longan lisurista on myös juttu päivän Pohjalaisessa. Jutussa kiintyy huomio lauseeseen:

"-Vaasa on kamalan vanha organisaatio. Täällä on vahvoja voimia, jotka vielä eivät ole heränneet uuteen tietoisuuteen.”.

Hälytyskellojen pitäisi jo soida. Vaasan kaupungin organisaatiossa ja organisaation sisäisessä elämässä on jotain vialla. Kysymys on varmasti ns. henkilökemiasta, mutta myös erilaisista intresseistä, joista oma henkilökohtainen intressi ei aina ole sopusoinnussa kilpailevien intressien kanssa, vaasalaisten edusta nyt puhumattakaan.

Kaupungin johdon sisälle on ilmeisesti rakentunut monimutkainen kilpailu- ja riippuvuusjärjestelmä, jonka hoitamiseen kuluu valtavasti energiaa. Tätä ei helpota yhtään Vaasan kunnalliselämälle luonteenomainen kunnallisnepotismi eli sukulaisten ja sukuryhmien suosiminen ja keskeinen kilpailu.

Ns. tavallinen kuntalainen, kuten nimimerkki ”vaasalainen” voi vain ihmetellä menoa.

Voit lähettää aiheesta myös anonyymiviestin, joka kadottaa lähettäjätiedot 100 prosentin varmuudella. Kirjoita osoitekenttään osoiteeksi: wanha@vaasalainen.com ja lähettäjän paikalle vaikka: anonyymi@anonyymi.com
Anonyymisti
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005

Vaasan parhaat

liikepaikat ovat vakuutusyhtiöillä ja pankeilla

Nämä kuvat on otettu 5-6. huhtikuuta 2005Vakuutusyhtiöllä ja pankeilla on Vaasan parhaat liikepaikat. Näiden operatiivinen toiminta ei enää edellytä näkyvyyttä katutasossa. Vastuullinen toimija antaa katutason tilat näkyvyyttä vaativalle liiketoiminnalle ja siirtyy II kerrokseen.


Perheessämme on minun lisäkseni vaimo ja kaksi lukioikäistä lasta. Kävimme ensimmäisen kerran yhdessä vakuutuslaitoksen katutason konttorilla melko pian tutustumisemme jälkeen lähes 20. vuotta sitten ja otimme henk-i ja kotivakuutuksen. Lasten syntymän jälkeen otimme lapsille tarvittavat vakuutukset. Lapsista toinen sairasteli vauvaikäisenä jonkin verran, joten vakuutusyhtiön konttoriin oli asiaa muutaman kerran. Lasten vartuttua otimme jatkuvan matkavakuutuksen ja varallisuuden parantuessa tarvittavat autovakuutukset sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutukset. Kuluneiden 17 vuoden aikana olemme käyneet vakuutusyhtiön konttorissa ehkä kolmekymmentä kertaa.

Tiedustelu lähiympäristössä antaa samanlaisia tuloksia. Hyvin harvalla on asiaa vakuutusyhtiöön kuin korkeintaan pari kertaa vuodessa, jos sitäkään. Raha-asiat hoidetaan päätteellä. Pankissa nyt tulee käytyä muutaman kerran vuodessa mutta pääasiassa pankkiasiatkin hoituvat päätteeltä. Poikkeuksen tekevät seniorikansalaiset, joita varten jonkinlainen palvelupiste katutasossa tarvitaan, ainakin vielä liikuntakykyisen väestön elinaikana.

En lähde tässä ideoimaan, mitä kaikkea Vaasassa voitaisiin katutasoon vapautuviin tiloihin perustaa. Jätän sen ilon asiantuntijoille. Olen kuitenkin tässä suhteessa jyrkkä. Vastuullinen toimija jättää tilaa paremmin katutasoon sopiville yrityksille.
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Kerro mitä mieltä Sinä olet vakuutuslaitosten ja pankkien toiminnasta katutasossa. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Laske kulutus

Vaasan Sähkön nettisivulla on laskureita

Säästä energiaa ja rahaa tutkimalla kulutustottumuksiasi!Vaasan Sähkön
nettisivut ovat hyvä esimerkki nettiajan palvelukonseptista. Verkkohteyden omistava säästää aikaa ja rahaa, jos niin haluaa. Sivuilla on runsaasti kuluttajan kannalta mielenkiintoisia palveluja. Tässä poimitaan tarjonnasta kaksi: Eurolaskuri ja Sähkötohtori.


Eurolaskurin avulla voit nopeasti laskea kodin sähkölaitteiden kuukausikustannuksia euroina. Merkitse vasemmalla olevaan soluun sähkölaitteen käyttöaika. Eurolaskuri laskee, mitä laitteen käyttö maksaa kuukaudessa. Näet summan euroina ja markkoina.

Laskenta perustuu laitteiden keskimääräiseen kulutukseen. Sähkön kilowattitunnin hintana on käytetty 0,07 euroa. Hinta sisältää sähkön myynnin, siirron ja verot.

Huomaa, että käyttöaikoja kysytään eri tavoin esim. kuinka monta tuntia päivässä, kuinka monta kertaa viikossa tai kuinka monta kertaa kuukaudessa. Eurolaskimen löydät kun klikkaat vasemmassa reunassa olevaa Sähkö linkkiä ja edelleen linkkiä
Eurolaskuri.

Sähkötohtori
Vastaamalla kysymyksiin saat arvion kotitalouden sähkönkulutuksesta. Laskennassa on käytetty sähkön hintana 6,98 senttiä/ kWh. Se sisältää energian siirron ja sähköveron. Sähkölaskussa oleva kiinteä perusmaksu ei ole laskelmassa mukana. Sähkötohtorin nettitesti on suuntaa antava. Kulutuserot eri kotitalouksissa voivat olla suuria. Sähkötohtorin löydät kun klikkaat vasemmassa reunassa olevaa Sähkö linkkiä ja edelleen linkkiä Sähkötohtori.
Sähkötohtori

Säästä sähköä
Noin kolmannes kodin energiankulutuksesta aiheutuu sähkölaitteista ja valaistuksesta. Kodin sähkönkulutuksesta suurin osa kuluu valaistukseen sekä ruoan säilytykseen ja valmistukseen. Viihde-elektroniikan sekä pyykin- ja astianpesukoneiden osuudet ovat pienempiä.. Suomen Luonnonsuojeluliiton nettisivulla on hyvät ohjeet, miten säästää sähköä kotitalouksissa.
Suomen luonnonsuojeluliitto

Meidän Talo
Ruoanlaitossa voi säästää sähköä yllättävän monin tavoin, joista useat ovat yksinkertaisia eivätkä vaadi mutkikkaita toimia. Säästössä ei kuitenkaan kannata mennä niin pitkälle, että siitä tulee paineita, tai se muuttuu itsetarkoitukseksi.
Meidän Talo

Älä lotraa
Nyt noin viidesosa maailman ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa luonnonvaroista. Me kuulumme tuohon hyväosaisten joukkoon. Mitä voisimme tehdä No, esimerkiksi äyttöveden lämmittäminen imaisee noin kolmasosan asuinkiinteistön lämmön kulutuksesta. Nelihenkinen perhe pistää päivässä menemään kymmenen markkaa pelkkään lämpimään veteen.
Alä lotraa

Lisää resursseja saat kun googletat sanoilla ”säästä sähköä”,.

Vaasan Sähkö

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi Vaasan Sähkön palveluista ja politiikasta sekä sähkön hinnasta. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Kansaa kuunnellen

Lumio on sitoutunut kuuntelemaan vaasalaisia
Valtion korkein virkamiesjohto sekä muun muassa suurten kaupunkien johtajat sanovat jatkossa sitoutuvansa kuuntelemaan kansalaisia päätöksenteossa. He allekirjoittivat hallinnon yhteiset periaatteet kansalaisten kuulemiseen 30.3. 2005


Periaatteissa korostetaan virkamiesten sitoutumista kansalaisten kuulemiseen, avoimuutta, selkeyttä ja kuulemisen kattavuutta. Kuulemiseen on myös varattava riittävästi aikaa ja se on tehtävä riittävän aikaisessa vaiheessa valmisteluprosessia, jotta kansalaisten mielipiteitä voi hyödyntää valmistelussa. Kuulemisen onnistumista on myös seurattava ja arvioitava. Periaatteen on allekirjoittanut mm. Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio.

Kuuleminen
Kuuleminen ei voi olla vain yleisötilaisuuksien järjestämistä ennakolta laadittujen periaatteiden mukaan niin kuin tapahtui kasarmialueen tulevaisuutta koskevan kuulemisen kohdalla. Sinänsä tietysti arvokasta että kuuleminen järjestettiin.

Nyt odotetaan milloin kaupunginjohtaja Markku Lumio ilmoittaa, että kansalaisilla on mahdollisuus tavata häntä parin tunnin ajan tiettynä- tai tiettyinä päivinä kuukaudessa. Tietenkään pelkkä tapaaminen ei riitä, vaan keskustelujen sisältö, silloin kun se koskee yleisiä asioita, on myös dokumentoitava ja julkaistava esimerkiksi kaupunginnettisivuilla.
Näin kansalaiset voivat kontrolloida että virkamiesjohto myös heitä kuulee.

Jaakko Salo kaupungin painatuskeskuksesta tietysti ikuistaa kuulemiset digitaalillaan ja liittää ne kaupungin tiedottaja Hannele Salorannan kirjoittamaan juttuun. Demokratia pelaa? Sen näyttää aika. Tällaisia kansalaistapaamisia järjestettiin muistaakseni kaupunginjohtaja Martti Ursin aikana.
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi keskustelualueelle. Olisitko Sinä halukas keskustelemaan nokikkain kaupungin virkamaieasjohdon kanssa?. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Tuoreita tuotteita

Suoraan tuottajalta perheen ruokapöytään?


Miltä tuntuisi saada tuoretta kalaa suoraan kalastajalta perheen ruokapöytään tai lihaa, kananmunia, vihanneksia, juureksia, perunoita, marjoja, leipää ja hunajaa ilman välikäsiä? Hyvältä tietysti. Mutta mistä, kuinka ja millä hinnalla?


Idea on ainakin kalan kohdalla hautumassa kun nuori sundomilainen kalasataja miettii, miten idean voisi toteuttaa käytännössä. Yksi mahdollisuus olisi tulla Kalarantaan joka lauantai kello 10.00.

Hakusanoja: ”suoraan tuottajalta kuluttajalle”, lähiruoka, ruokarinki, ruokapiiri, suoramyynti, suoramyyntimarkkinat, ”suoraan maatilalta” ostorengas, ”finfood kauppakanava”, itsepoiminta, itsepoimintatilat, kotiteurastamo, kotisavustamo, kotileipomo

Mistään uudesta ja ainutlaatuisesta ajatuksesta ei ole kysymys. Jotkut vaasalaiset perheet ovat jo vuosia tehneet tinkisopimuksia alueen, lähinnä ruotsinkielisten, tuottajien kanssa. Asiasta on vain vaikeata saa tietoa. Jos tiedät jotain tinkisopimuksista, niin kerro niistä tämän sivun comments osiossa. 1990-luvun loppupuolella oli muotia perustaa ruokapiiri. Piirin perustajia yhdisti usein luomuideologia ja biodynaaminen ruoka. Ruokapiirien nykytilanteesta kirjoittajalla ei ole tietoa.

Tuoretta kalaa
Elämäntapaidealisti Tapio Osala perusti pari vuotta sitten hankkeen tuoreen kalan saamiseksi suoraan kalastajilta ruokapöytään. Ajatus vastapyydetyn kalan toimittamisesta vaasalaisille kuluttajalle ilman välikäsiä syntyi Osalan mielessä elokuussa 2003.

” Idea syntyi loppukesällä 2003 kun sain kutsun kahden sundomilaisen ammattikalastajan kalastusmatkalle Vaasan ulkosaaristoon, Rönnskärille. Kalastajien mielestä idea on hyvä ja he myyvät mielellään kalaa suoraan kuluttajalle. Suurin ongelma on kalastajan ja kuluttajan kohtaaminen. Kaikenlaista turhaa autoajelua tulisi välttää.”

Yksi Osalan ideoista on, että kalarinkiin kuuluvat saavat kännykkäänsä tiedon siitä, milloin kalastaja saapuu kalasatamaan tai muuhun yhdessä sovittuun paikkaan saaliinsa kanssa. Tämä on mahdollista toteuttaa joukkoviesteillä. Toki myös sähköpostin käyttäminen on mahdollista. Nykytekniikka mahdollistaa tiedon välittymisen myös muista tuotteista suoraan kännykkään kunhan joku vain perustaa ”poolin” eli sivuston, jonka kautta tiedot välittyvät.

Onko muuten kaikki Kalarannan ”luukut” vuokrattu? Voisivatko ne toimia tällaisina myyntipisteinä esim. joka lauantai?

Tapio Osala perustelee ideaansa varsin hyvillä argumenteilla:
1) Edistetään terveellisen luomuravinnon käyttöä
2) Turvataan uhanalaisen rannikkokalastajan ammatin säilymistä
3) hyvää ravintoa hieman edullisemmin samalla kun kalastaja saa hieman paremman hinnan (
4) kala vielä tuoreempana ruokapöytään
5) tietää varmasti mistä kala on peräisin

Raaka realismi
Ihmisiä on yritetty saada kiinnostumaan lähiruoasta kohta parikymmentä vuotta. Erilaisissa projekteissa on palanut rahaa uskomattomia summia. Joskus tuntuu siltä, että nämäkin hukkaan heitetyt rahat olisi voitu käyttää suoraan tukeen tuottajille. Maaseudun tuotteiden ja palveluiden myyntiluettelo Jussin Pussi ilmestyi useita vuosia keväisin noin 170 000 kappaleen painoksena. Vuonna 2004 Jussin Pussi ei enää ilmestynyt. Jussin Pussin verkkosivutkin sulkeutuvat 3.5.2004.

Jussin Pussissa oli parhaimmillaan n. 800 kohdetta maakunnittain jaoteltuina ja 250 tuotetta ja palvelua, numeroitu kartta, aihehakemisto ja maakuntahakemisto helpottamassa sopivan kohteen löytymistä. Kunkin yrittäjän ilmoituksessa oli tiedot yhteydenottoa varten ja tarkat ajo-ohjeet.

Idea ei vain toiminut. Ilmeisesti siksi, että konsepti koettiin liian hankalaksi. Tuotteet ja palvelut piti hakea joskus pitkänkin automatkan takaa. Automarketit ja entistä isommat ja edullisemmat kylmiöratkaisut, pakasteet ja jääkaappi-pakasteyhdistelmät jyräsivät idealismin. Vai olisiko syy yksinkertaisesti siinä, että pizzaketjut, mäkkärit ja einekset ovat opettaneet ostavan väen huonoille tavoille? Ruokaa ei enää osata tai viitsitä valmistaa tuoreista raaka-aineista. Tai miksi maksaa ruoasta ylimääräistä kun sen saa halvemmalla LIdlistä?

Vaikeuksista huolimatta organisoitu lähiruoan suoramyynti saattaa olla tulevaisuutta. Tapahtui se sitten sähköisesti tai vain ihmiskontaktien kautta tai näiden yhdistelmänä. Esimerkiksi Sundomissa toimii Hortansin kotiteurastamo, pieni leipomo ja böcklingiä varten kylästä löytyy useampiakin uuneja. Kyrönmaan alueella toimivat mm. Atilan ”Kyrön makkaraa” valmistava kotivalmistamo ja Joken Kebab. Lisäksi lähiympäristössä on useita pieniä leipomoita mm. Laihian Kotipulla. Nämä ja monet muut pitäisi vain yhdiostää saman ”sateenvarjon alle”.

Pieni googlettaminen tuo nopeasti suuren määrän resursseja aiheesta ja sen ympäriltä. Voit itse todeta tämän käyttämällä hyväksesi jutun yläosassa olevaa sanageneraattoria. Netistä löytyy myös valmiita toimintamalleja ja jopa sivuja, joissa on tilauslomakkeita, joiden idea on helppo kopioida jos kiinnostuneita löytyy.

Osalan idea
Linkki sisältää vanhentuneita tietoja:
Perusta ruokapiiri
Juvenes
Ruokapiirin perusteita
Ryhdytään yhdessä ostamaan
Itsepoimintatilat
Finfood Ruokakori
Maakuntien Parhaat
Idealismia?
Paras linkkikokoelma maaseudun asioihin

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi ruokapiireistä ja suoramyynnistä ja tinkisopimuksista. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.